Arkisto ‘Joulukortit 2008’ kategorialle

Joulukortit 2008

tammikuu 5. 2009, aihe: Joulukortit 2008, käyttäjältä liisuwe

Joulu meni hirmuisessa kiireessä ja suurin osa pikaisesti tehdyistä joulukorteistakin on vielä laittamatta blogiin. Nyt palailtiin miehen kanssa juuri Tampereen reissulta ja ajattelin vähän rentoutua, lämmitellä glögiä ja päivittää blogia. Tuosta Tampereen reissusta täytyy sen verran mainita, että tuli käytyä papruksessa, aivan ihana liike, todella hyvät valikoimat ja mukava henkilökunta.

Tässäpä näitä tehtyjä joulukortteja.

Lisää seuraa kun löydän loput kuvat. Ostin muuten tuon retrokukka-leikkurin juuri ennen joulua ja taisin innostua vähän liikaa.

4

Pari joulukorttia

joulukuu 8. 2008, aihe: Joulukortit 2008, käyttäjältä liisuwe

Tämä oli parin viikon takaiseen jehkottaren korttihaaste pohjaan tehty. Pidin pohjasta niin kovasti, että päätin tehdä toisenkin. Ja vielä samalla tytöllä, eli nyt vähän toistan itseäni.


Tämä toinen onkin sitten ihan oma luomus taasen ja varsinainen sekamelska. En oikein tiedä pidänkö vai enkö pidä. Kaikkea on kauheasti, mutta silti näyttää, että jotain puuttuu. Tuohon ylälaitaan olisi kai voinut laittaa vielä jonkun toivotuksen.

3

Whiff of joy- christmas card

joulukuu 6. 2008, aihe: Joulukortit 2008, Whiff of you, käyttäjältä liisuwe

I just love this image. Fits well for christmas and other occasions.

Tein aamulla pikaisesti tällaisen joulukortin. Pidän tästä kuvasta todella paljon, sopii hyvin jouluun ja muihin juhliin. Tämä jäi todella yksinkertaiseksi, jotenkin näihin tavallisiin korttipohjiin ei mahdu näin suuren leimakuvan kanssa paljoa koristeita, mutta eipä niitä kai joka kortissa tarvitse aina ollakaan kovin paljoa.

Thanks for visiting, please leave a comment, it always makes me happy.

Hugs, Liisa

2

Lumiukkoja

joulukuu 2. 2008, aihe: Joulukortit 2008, Penny Black, käyttäjältä liisuwe

Just a quick post. I’ve been busy with school and work so I haven’t really gotten time for crafting. After this week it’ll be easier.

Thank you for looking, Liisa

1

Some quick christmas cards

marraskuu 23. 2008, aihe: Joulukortit 2008, Magnolia, käyttäjältä liisuwe

I had to make some christmas cards a little faster so these are quite simple. Picturess are painted with distress inks, I’m a big fan of those. The tag is made with just rite and the hole with crop-a-dile, which I just got last week (It’s amazing).

Piti välillä tehdä vähän yksinkertaisempia kortteja,  kun aika ei ihan riitä kaikkien joulukorttien väsäämiseen tuntitolkulla. Pääsinpähän silti kokeilemaan uutta crop-a-dilea, se on aivan ihana ja sillä saa mielestäni kivan huoliteltua ilmettä noihin toivotuksiin.

Thanks for looking

Liisa

2