“Hei, heilutatsä tätä sänkyä?
Kello on 8.43 aamulla, telkkarista tulee vihdoin kauan odottamiamme piirrettyjä ja aurinko paistaa pilvien ja pilvenpiirtäjien välistä huoneeseemme 12. kerroksessa. On taas uusi päivä Tokiossa, takana melko kuluttava eilinen reissu Harajukuun ja sen miljooniin kauppoihin. Nautin kulauksen jääkaapissa jäähtynyttä lähdevettä, kun sänky alkaa heilua. Arvelen Liisun olevan leikkisällä tuulella, joten en reagoi sen enempää. Heilutus ja tärinä alkaa voimistumaan, jolloin Liisu kysyy, että heilutanko minä sänkyä? Tilanne on vieläkin niin outo, että en täysin tajua mitä on tapahtumassa vaan oletan Liisun oikeasti heiluttavan sänkyä. Kun heilunta on jo niin väkivaltaista, että siihen vaadittaisiin pari raavasta miestä, minulle vihdoin selkenee, ja pomppaan ylös. Jalkojeni alla rakenteet heiluvat, tuntuu kuin olisi laivan kannella. Taulu keikuttelee itseään seinää vasten kuin tanssilattialla parhaita liikkeitään esittelevä nuori kolli parin promillen humalassa. Katsoessani ulos ikkunasta kauas alas maahan, mieleeni väkisin juolahtaa, että voikohan hotellista irrota meidän huone viskoen meidät kamalaan pudotukseen. Havahdun kun Liisu käskee meitä ulos huoneesta, johon estelen pätevällä syyllä: “Mutta en ole käynyt vielä edes suihkussa”. Onneksi järistys lakkasi yhtä äkkiä kuin oli alkanutkin ja se pelastaa minut nöyryytykseltä joutua nähtäväksi likaisin hiuksin. Päällimmäinen olo helpottuu, mutta taustalle jää pieni kutina, että mitä jos se alkaa uudestaan. Kotvan odotettuamme ja tilanteen pysyessä rauhallisena, uskallamme suorittaa aamutoimet ja poistua huoneesta takaisin Tokion vilinään.
“Keep on rocking me baby!”

RSS
Huh, oli heti pakko tulla tänne kylään kun luin hesaria… Hienoa et ootte kunnossa! Ja eipä kovin moni voi sanoa olleensa maanjäristyksessä, kokemus varmasti sekin!
Heh joo. Ilmeisesti onkin ollut vaehaen isompi tapahtuma. http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Maa+j%C3%A4risi+voimakkaasti+Japanissa/1135237175257 . Huomattiin kyllae taenaeaen, kun kaeytiin Fujilla, ettae Shinkansenit ovat poissa toiminnasta maanjaeristyksen vuoksi. Mutta ettae 7.0 richteriae on jo aikamoinen suoritus
Aamulla kattelin teksti-tv uutiset 7.2asteen maanjärjestyksestä tuli kiire avata tietsika onneks olitte heti raportoinneet tilanteesta ja ootte kunnossa ,toivottavasti ei tärise lisää,nyt on tärkeätä kirjottaa usein!Täällä toi perjantai 13 aiheutti pientä säpinää raitsikat kolaroi ja Hesassa tulipalo. Domo arigato mr roboto?
Heippa,
Oli varmaan aika kokemus. Varmaan kotimaan peruskallio tuntuu hienolta asialta kun tulette takaisin. Ei muuten tarvitse mennä kaus teidän takapihalta kun pääsee istumaan peruskalliolle.
Tää on muuten tosi makee juttu kirjoitella ja saada tietoa kuulumisista.
Hei! Mekin ollaan palattu risteilyltä ja katsoin äsken uutisia. Siellä on ollut näköjään tosi iso järistys ja saanut isoja tuhoja aikaan. Luojan kiitos olette kunnossa!!!! Mutta jälkikäteen toikin kokemus on sellainen että siitä on kiva lapsille ja lastenlapsille kertoa. Olkaa turvassa! terv Helena
Moi rakkaat!
Onneks teillä kaikki siellä hyvin!!! Faija oli saanut aamulla aika slaagin, kun oli kuullu uutiset. Mä kuulin vasta siltä, kun olin aamun ihan uutispimennossa. Tosi mukavaa, et kirjottelelette sieltä, Kimi varsinkin kuvaa tarkasti kaiken
.Tosi kivalta teiän matka kuulostaa ja ihana kuva teistä ja koululaisista
Hali täältä ja nauttikaahan loppulomasta samalla mitalla!
T:Heidi
No heippa nuppuset!
Minäkin jo säikähdyksestäni selvisin ja pystyn taas
kommentoimaan “järisyttävää” häämatkaanne.
HIeno juttu että olette kunnossa ja varmaan hienoa muistella joskus tuota tapahtumaa, vaikka ette ehkä ihan tuollaisia kokemuksia hakemaan lähteneet.
Onneksi olette kunnossa ja matka jatkuu!